Kaikki alkaa turvasta

Kaikki alkaa turvasta. Turvallisuuden tunne on menestyksen ja hyvinvoinnin perusta.

Turvassa on luottamusta itseen ja elämään. Turvassa olet rento ja hermostosi kehrää

raukeana, mutta hereillä, ja kehosi kykenee tuottamaan mielihyvähormoneja ja usko omiin kykyihisi ja elämän hyvyyteen sen kuin vahvistuu. Uskallat tehdä ja elää. Terve ja

tasapainoinen, varhaislapsuudessa turvaa, vakautta ja johdonmukaista hoivaa saaneen

ihmisen hermosto kestää hyvin hetkellistä stressiä ja pidempiaikaisiakin haastavia

ajanjaksoja. Terve hermosto osaa palautua kiihkeiden stressipiikkien jälkeen takaisin

hyvään ja tuottavaan vireystilaan, turvan tilaan.

Nykytutkimus osoittaa vahvasti edellisen paikkansa pitävyyden. ACE- tutkimus, (adverse

childhood experiences studies Kaiser Permanente 1995 - 1997) eli lapsuusajan

haitallisten kokemusten vaikutusta ihmisen myöhempään elämään kartoittava tutkimus

paljastaa turvattomuuden tuhoisat vaikutukset.

Turvaton lapsuus on kuin sekalaisesta romusta häthätää upottavaan hiekkaan rakennettu

perustus elämälle. Se on hauras, arvaamaton, huonosti kuormitusta kestävä, hukuttava.

Rankat ja epätasapainoiset varhaiset kokemukset altistavat ihmisen mielenterveyden

ongelmille, kroonisille sairauksille, päihteiden väärinkäytölle, väkivallan käytölle tai

kokemiselle ihmissuhteissa, seksuaalikäyttäytymisen ongelmille, vakaville ongelmille

omassa vanhemmuudessa ja sokerina pohjalla liian varhaiselle kuolemalle, vain joitakin

seikkoja tutkimustuloksista poimiakseni.

Turvaton lapsuus on kuin sekalaisesta romusta häthätää upottavaan hiekkaan rakennettu perustus elämälle. Se on hauras, arvaamaton, huonosti kuormitusta kestävä, hukuttava.

Rankimpia kohtaloita ovat tietysti lapsen kokema fyysinen ja henkinen väkivalta tai

seksuaalinen hyväksikäyttö ja lapsen tarpeiden totaalinen laiminlyönti esim.

päihderiippuvaisten vanhempien huostassa. Traumatisoivien lapsuusajan kokemusten ei

silti tarvitse olla näin äärimmäisiä, jotta ne aiheuttaisivat haasteita myöhemmin.

Länsimaisessa yhteiskunnassa jatkuvasti läsnä oleva stressi vaikuttaa vauvaan jo

kohdussa äidin hermoston ja reaktioiden kautta. Viimeistään äidin rinnalla, tai kuka hänen

pääasiallinen hoivaaja ikinä onkaan, vauva oppii stressinsäätelyä vuorovaikutuksessa.

Vauva ikään kuin kopioi hoitajansa hermoston tavan toimia ja reagoida stressiin ja kantaa

sitä aina mukanaan. Tämä karu totuus kuulostaa syyllistävältä, mutta myös lohduttavalta

ja inspiroivalta.

Meillä on nimittäin kyky kasvattaa ja rakentaa resilienssiämme eli psyykkistä

palautumiskykyämme läpi koko elämän - varhaisista kokemuksistamme huolimatta.

Tämän mahdollistaa aivojen ihmeellinen muokkautuvuus eli neuroplastisuus. Voimme

opettaa itseämme; mieltämme, kehoamme ja hermostoamme tuntemaan turvaa tai mitä

tahansa uutta ja ennen kokematonta. Äitinä minua lohduttaa ja inspiroi ajatus siitä, että

lapsi oppii kaiken aikaa kanssani ja imee itseensä uusia parempia tapojani olla ja käsitellä

stressiä. Koskaan ei siis ole liian myöhäistä opetella tuntemaan itsensä ja purkamaan

painolastiaan. Kaikilla on tähän potentiaalia. Kaikilla on toivoa. Toisille matka

eheytymiseen on kuitenkin vaativampi ja työläämpi ja vaatii paljon kärsivällisyyttä,

ymmärrystä ja apua.

Voimme opettaa itseämme; mieltämme, kehoamme ja hermostoamme tuntemaan turvaa tai mitä tahansa uutta ja ennen kokematonta.

Omaa turvallisuuden tunnettaan voi lähteä kasvattamaan monin tavoin, tässä muutamia

ajatuksia ja tapoja, joita minä olen kerännyt omaan paranemisreppuuni traumaattisesta

uskonnollisesta ja fyysisestä väkivallasta ja läheisriippuvuudesta toipuessani. Sillä

matkalla olen edelleen.

---

1. Tee tilannekartoitus. Missä olet nyt? Milloin tunnet turvaa? Tiedätkö miltä turvallinen

olo tuntuu? Listaa 5 asiaa, tilannetta tai ihmistä, jotka tuntuvat turvallisilta

elämässäsi. Mieti myös, milloin et tunne turvaa? Kuinka ison osan vuorokaudesta

vietät pelkojen ja ahdistuksen vallassa? Jos et edes tiedä, miltä turva tuntuu, on

hyvin haastavaa lähteä sitä lisäämään. Silloin täytyy etsiä turvan kokemuksia, jotta

tietää mitä aikoo lisätä elämäänsä. Joskus melkoisena havahduttajana toimii sen

tajuaminen, kuinka peloissaan jatkuvasti elääkään.

2. Keskity kehoon. Kehossa piilee hienoin viisaus. Keho kantaa kokemuksiamme

mukanaan kipuina ja jumeina ja toimii karttana ja ratkaisujen avaimena. Kaikki

ennen puhumaan oppimista tapahtuneet traumaattiset tapahtumat ovat tallentuneet

kehoon, eikä niiden äärelle ole puhumalla siksi pääsyä. Silitä itseäsi, halaa itseäsi,

hiero korviasi ja päänahkaasi, tunne jalkapohjat tukevasti maata vasten. Kuuntele

mitä kehosi kaipaa ja jos et kuule sen hienovaraisia viestejä, mikä voi olla tilanne,

jos olet joutunut aina sivuuttamaan tarpeesi, niin silloin luo rauhassa yhteyttä

kehoon, koskemalla ja painelemalla ja hieromalla, jotta saat luotua itsellesi ääriviivat

ja säiliön tunteille ja tuntemuksillesi.

3. Uskaltaudu lempeisiin kehohoitoihin, jotka saattavat nostaa esille tunteita,

tuntemuksia ja muistoja ja auttaa sinua purkamaan ne kehosta. Valitse hoitaja, joka

herättää luottamuksesi ja joka on turvallisena vierelläsi, kun kohtaat itseäsi ja

haavojasi. Suosittelen tässä kohtaa tietysti itseäni ja syvärentouttavaa ja eheyttävää

energiahoitoa, mieluiten useamman hoidon sarjana. Energiahoidon lisäksi

tunnevyöhyketerapia ja Horstmann hoito ovat omia suosikkejani, mutta lempeää

kehoa hellivää hoitoa on vaikka minkälaista.

4. Kehohoitojen lisäksi hyvä terapeutti voi olla rakentamassa kanssasi turvallisuuden

tunnetta ja korjaamassa varhaisten kiintymyssuhteiden haitallisia malleja, olemalla

se hyvä ja turvallinen suhde, jota sinulla ei kenties koskaan ollut. Onnea hyvän

terapeutin etsintään. Ihan mielettömän hyvä juttu olisi jos löytämäsi terapeutin

osaamisalueissa tai koulutuksissa mainittaisiin sana somaattinen, sensomotorinen,

gestalt, psykofyysinen, kehotietoisuus tai trauma.

5. Opeta hermostoasi ”uusille tavoille” opiskelemalla mindfulness tekniikoita,

harrastamalla joogaa ja tekemällä erilaisia kehollisia harjoituksia.

(esim.feldenkraiss, non linear movement, vapaa tanssi jne.) Etene harjoituksissa

herkkänä omille tarpeillesi. Jos tunnet turvattomuutta ja liiallista epämukavuutta –

älä pakota itseäsi, se vie hermostosi turhaan taistele/pakene ja jäädy tiloihin eikä

lisää turvallisuudentunnettasi tai edistä paranemistasi.

6. Puhu omalle sisäiselle lapsellesi kuin pienelle hätääntyneelle lapselle, joka kaipaa

syliä ja turvaa. Rauhoittele, hellittele, hyvittele. Pyöritä mielesi valkokankaalla kivoja

ja iloisia asioita.

7. Vahvista kehoasi, jotta tunnet itsesi myös ulkoisesti kykeneväksi ja vahvaksi. Aloita

saliharrastus tai kenties joku kamppailulaji tai vahvista napakeskustasi

kundaliinijoogalla. Napakeskus on oman voimamme keskus, josta käsin kaikki

tekeminen tuntuu vahvemmalta ja turvallisemmalta. Laita kädet navan päälle

ensimmäiseksi herättyäsi, kohota päätäsi ja tuijota makuultasi omaa napaasi

minuutin ajan.

8. Rauhoita itsesi viimeiseksi illalla miettimällä kiitollisuuden aiheitasi ja tuntemalla ne

sydämessä asti laittamalla kädet sydämesi päälle hengittäen samalla suoraan

sydämeen. Tiede todistaa, että sydämestä lähtee enemmän hermoyhteyksiä

aivoihin kuin aivoista sydämeen. Mitä se sitten kertoo, sydämellä on meille

enemmän asiaa kuin mielellä. Sydämestä löytyy vastaukset ja turva.

9. Minun mielestäni isoin ja dramaattisin asia tiedostettavaksi on se, että vaikka

loisimme kuinka paljon sisäistä turvallisuuden tunnetta kehotietoisilla harjoituksilla,

ja puhuisimme suumme kuivaksi eri auttajien kanssa, oleellisinta on kuitenkin se,

onko ympäristömme, eli kotimme, turvallinen paikka. Jos kotona joutuu tuntemaan

jatkuvasti itsensä turvattomaksi, uhatuksi, soimatuksi tai hylätyksi, ei paranemiselle

ja eheytymiselle ole tilaa. Tämän tiedostaminen voi johtaa väistämättömiin ja

tuskallisilta tuntuviin muutoksiin ja luopumisiin. Etene omassa tahdissasi ja hae

apua, jos et kykene muutoksiin yksin.

10. Älä laita itseäsi liian koville. Turvaton viettää ison ajan päivästään ylikierroksilla

hätäillen tai täysin lamaantuneena ja toimintakyvyttömänä. Etsi kultaista keskitietä

ja TYYDY tyytyväisenä vähempään. Älä myöskään pakota itseäsi kokemaan liian

paljon liian suuria tunteita tai kipeitä muistoja kerrallaan. Vauvan askelin, pienissä

annoksissa tuo paremmat tulokset kuin uudelleen traumatisoiva rikki repivä

”paranemisprosessi”.

oleellisinta on kuitenkin se,onko ympäristömme, eli kotimme, turvallinen paikka. Jos kotona joutuu tuntemaan jatkuvasti itsensä turvattomaksi, uhatuksi, soimatuksi tai hylätyksi, ei paranemiselle ja eheytymiselle ole tilaa.

---

Jos amerikkalaisesta valkoisesta keskiluokasta, joiden keskuudessa alussa mainittu

tutkimus tehtiin, yli 60%:ia tutkittavista oli kokenut lapsuuden haitallisia kokemuksia, niin

voisi kuvitella lukeman olevan ainakin samaa luokkaa Suomessa. Siksi olisikin

yhteiskunnallisesti tärkeää levittää tätä traumatietoisuutta päättävien, hoitavien ja

kouluttavien tahojen keskuudessa, jotta hoitamattomien traumojen kanssa kamppailevat

saisivat tarvitsemaansa apua ja koko yhteiskunnalla olisi mahdollisuus uudenlaiseen

kukoistukseen.

Trauman hoitaminen vaatii ymmärrystä ihmisestä hyvin kokonaisvaltaisena olentona.

Traumasta kärsivä tarvitsee aina turvallista ja hyväksyvää kohtaamista ja usein

henkilökohtaista, pidempiaikaista ja luottamuksellista tukea. Suomalaisessa nyky-

yhteiskunnassa vallitsee ankara kilpailemisen ja kilpailuttamisen ilmapiiri. Eriarvoisuus ja

kansan kahtiajakautuminen kiihtyy. Iso osa ihmisistä kamppailee jo jaksamisensa rajoilla

jatkuvassa stressitilassa yrittäen pitää yllä yleisesti hyväksyttävää hyvän ja työteliään ihmisen mainetta, ja paikkaansa hyvien veronmaksajan leirissä. Ongelma on vaan se, ettei

kamelin selkä kestä loputtomiin. Alamme olla pisteessä, jolloin suunnan on muututtava.

Yhä suurempi kansan osa on murtumassa. Siihen ei ole kilpailu, kiristäminen,

uhkavaatimukset ja yt:t ole toimiva lääke. Kysymys kuuluukin, millä me palautamme

yhteiskunnallisella tasolla turvallisuuden tunteen ihmisten elämään ja sydämiin?

Alamme olla pisteessä, jolloin suunnan on muututtava. Yhä suurempi kansan osa on murtumassa. Siihen ei ole kilpailu, kiristäminen, uhkavaatimukset ja yt:t ole toimiva lääke. Kysymys kuuluukin, millä me palautamme yhteiskunnallisella tasolla turvallisuuden tunteen ihmisten elämään ja sydämiin?

Lohduttavaa on, että traumatietoisuuden levittämisseksi tehdään koko ajan paljon hyvää

työtä. Kannattaa kurkata facebookissa traumainformoitu sote ja ope, sekä disso ry:n

nettisivut.

---

Jos ACE tutkimus taas kiinnostaa ja haluat selvittää oman ACE pistemääräsi, niin tässä

yksi sivusto, josta löytyy testi ja paljon tietoutta aiheesta. https://www.acesconnection.com/blog/got-your-ace-resilience-scores