
Kaikki alkaa turvasta
Päivitetty: 25. marrask. 2019
Kaikki alkaa turvasta. Turvallisuuden tunne on menestyksen ja hyvinvoinnin perusta.
Turvassa on luottamusta itseen ja elämään. Turvassa olet rento ja hermostosi kehrää
raukeana, mutta hereillä, ja kehosi kykenee tuottamaan mielihyvähormoneja ja usko omiin kykyihisi ja elämän hyvyyteen sen kuin vahvistuu. Uskallat tehdä ja elää. Terve ja
tasapainoinen, varhaislapsuudessa turvaa, vakautta ja johdonmukaista hoivaa saaneen
ihmisen hermosto kestää hyvin hetkellistä stressiä ja pidempiaikaisiakin haastavia
ajanjaksoja. Terve hermosto osaa palautua kiihkeiden stressipiikkien jälkeen takaisin
hyvään ja tuottavaan vireystilaan, turvan tilaan.

Nykytutkimus osoittaa vahvasti edellisen paikkansa pitävyyden. ACE- tutkimus, (adverse
childhood experiences studies Kaiser Permanente 1995 - 1997) eli lapsuusajan
haitallisten kokemusten vaikutusta ihmisen myöhempään elämään kartoittava tutkimus
paljastaa turvattomuuden tuhoisat vaikutukset.
Turvaton lapsuus on kuin sekalaisesta romusta häthätää upottavaan hiekkaan rakennettu
perustus elämälle. Se on hauras, arvaamaton, huonosti kuormitusta kestävä, hukuttava.
Rankat ja epätasapainoiset varhaiset kokemukset altistavat ihmisen mielenterveyden
ongelmille, kroonisille sairauksille, päihteiden väärinkäytölle, väkivallan käytölle tai
kokemiselle ihmissuhteissa, seksuaalikäyttäytymisen ongelmille, vakaville ongelmille
omassa vanhemmuudessa ja sokerina pohjalla liian varhaiselle kuolemalle, vain joitakin
seikkoja tutkimustuloksista poimiakseni.
Turvaton lapsuus on kuin sekalaisesta romusta häthätää upottavaan hiekkaan rakennettu perustus elämälle. Se on hauras, arvaamaton, huonosti kuormitusta kestävä, hukuttava.
Rankimpia kohtaloita ovat tietysti lapsen kokema fyysinen ja henkinen väkivalta tai
seksuaalinen hyväksikäyttö ja lapsen tarpeiden totaalinen laiminlyönti esim.
päihderiippuvaisten vanhempien huostassa. Traumatisoivien lapsuusajan kokemusten ei
silti tarvitse olla näin äärimmäisiä, jotta ne aiheuttaisivat haasteita myöhemmin.
Länsimaisessa yhteiskunnassa jatkuvasti läsnä oleva stressi vaikuttaa vauvaan jo
kohdussa äidin hermoston ja reaktioiden kautta. Viimeistään äidin rinnalla, tai kuka hänen
pääasiallinen hoivaaja ikinä onkaan, vauva oppii stressinsäätelyä vuorovaikutuksessa.
Vauva ikään kuin kopioi hoitajansa hermoston tavan toimia ja reagoida stressiin ja kantaa
sitä aina mukanaan. Tämä karu totuus kuulostaa syyllistävältä, mutta myös lohduttavalta
ja inspiroivalta.

Meillä on nimittäin kyky kasvattaa ja rakentaa resilienssiämme eli psyykkistä
palautumiskykyämme läpi koko elämän - varhaisista kokemuksistamme huolimatta.
Tämän mahdollistaa aivojen ihmeellinen muokkautuvuus eli neuroplastisuus. Voimme
opettaa itseämme; mieltämme, kehoamme ja hermostoamme tuntemaan turvaa tai mitä
tahansa uutta ja ennen kokematonta. Äitinä minua lohduttaa ja inspiroi ajatus siitä, että
lapsi oppii kaiken aikaa kanssani ja imee itseensä uusia parempia tapojani olla ja käsitellä
stressiä. Koskaan ei siis ole liian myöhäistä opetella tuntemaan itsensä ja purkamaan
painolastiaan. Kaikilla on tähän potentiaalia. Kaikilla on toivoa. Toisille matka
eheytymiseen on kuitenkin vaativampi ja työläämpi ja vaatii paljon kärsivällisyyttä,
ymmärrystä ja apua.
Voimme opettaa itseämme; mieltämme, kehoamme ja hermostoamme tuntemaan turvaa tai mitä tahansa uutta ja ennen kokematonta.
Omaa turvallisuuden tunnettaan voi lähteä kasvattamaan monin tavoin, tässä muutamia
ajatuksia ja tapoja, joita minä olen kerännyt omaan paranemisreppuuni traumaattisesta
uskonnollisesta ja fyysisestä väkivallasta ja läheisriippuvuudesta toipuessani. Sillä
matkalla olen edelleen.
1. Tee tilannekartoitus. Missä olet nyt? Milloin tunnet turvaa? Tiedätkö miltä turvallinen
olo tuntuu? Listaa 5 asiaa, tilannetta tai ihmistä, jotka tuntuvat turvallisilta
elämässäsi. Mieti myös, milloin et tunne turvaa? Kuinka ison osan vuorokaudesta
vietät pelkojen ja ahdistuksen vallassa? Jos et edes tiedä, miltä turva tuntuu, on
hyvin haastavaa lähteä sitä lisäämään. Silloin täytyy etsiä turvan kokemuksia, jotta
tietää mitä aikoo lisätä elämäänsä. Joskus melkoisena havahduttajana toimii sen
tajuaminen, kuinka peloissaan jatkuvasti elääkään.
2. Keskity kehoon. Kehossa piilee hienoin viisaus. Keho kantaa kokemuksiamme
mukanaan kipuina ja jumeina ja toimii karttana ja ratkaisujen avaimena. Kaikki
ennen puhumaan oppimista tapahtuneet traumaattiset tapahtumat ovat tallentuneet
kehoon, eikä niiden äärelle ole puhumalla siksi pääsyä. Silitä itseäsi, halaa itseäsi,
hiero korviasi ja päänahkaasi, tunne jalkapohjat tukevasti maata vasten. Kuuntele
mitä kehosi kaipaa ja jos et kuule sen hienovaraisia viestejä, mikä voi olla tilanne,
jos olet joutunut aina sivuuttamaan tarpeesi, niin silloin luo rauhassa yhteyttä
kehoon, koskemalla ja painelemalla ja hieromalla, jotta saat luotua itsellesi ääriviivat
ja säiliön tunteille ja tuntemuksillesi.
3. Uskaltaudu lempeisiin kehohoitoihin, jotka saattavat nostaa esille tunteita,
tuntemuksia ja muistoja ja auttaa sinua purkamaan ne kehosta. Valitse hoitaja, joka
herättää luottamuksesi ja joka on turvallisena vierelläsi, kun kohtaat itseäsi ja
haavojasi. Suosittelen tässä kohtaa tietysti itseäni ja syvärentouttavaa ja eheyttävää
energiahoitoa, mieluiten useamman hoidon sarjana. Energiahoidon lisäksi
tunnevyöhyketerapia ja Horstmann hoito ovat omia suosikkejani, mutta lempeää
kehoa hellivää hoitoa on vaikka minkälaista.
4. Kehohoitojen lisäksi hyvä terapeutti voi olla rakentamassa kanssasi turvallisuuden
tunnetta ja korjaamassa varhaisten kiintymyssuhteiden haitallisia malleja, olemalla
se hyvä ja turvallinen suhde, jota sinulla ei kenties koskaan ollut. Onnea hyvän
terapeutin etsintään. Ihan mielettömän hyvä juttu olisi jos löytämäsi terapeutin
osaamisalueissa tai koulutuksissa mainittaisiin sana somaattinen, sensomotorinen,
gestalt, psykofyysinen, kehotietoisuus tai trauma.
5. Opeta hermostoasi ”uusille tavoille” opiskelemalla mindfulness tekniikoita,
harrastamalla joogaa ja tekemällä erilaisia kehollisia harjoituksia.
(esim.feldenkraiss, non linear movement, vapaa tanssi jne.) Etene harjoituksissa
herkkänä omille tarpeillesi. Jos tunnet turvattomuutta ja liiallista epämukavuutta –
älä pakota itseäsi, se vie hermostosi turhaan taistele/pakene ja jäädy tiloihin eikä
lisää turvallisuudentunnettasi tai edistä paranemistasi.
6. Puhu omalle sisäiselle lapsellesi kuin pienelle hätääntyneelle lapselle, joka kaipaa
syliä ja turvaa. Rauhoittele, hellittele, hyvittele. Pyöritä mielesi valkokankaalla kivoja
ja iloisia asioita.
7. Vahvista kehoasi, jotta tunnet itsesi myös ulkoisesti kykeneväksi ja vahvaksi. Aloita
saliharrastus tai kenties joku kamppailulaji tai vahvista napakeskustasi
kundaliinijoogalla. Napakeskus on oman voimamme keskus, josta käsin kaikki
tekeminen tuntuu vahvemmalta ja turvallisemmalta. Laita kädet navan päälle
ensimmäiseksi herättyäsi, kohota päätäsi ja tuijota makuultasi omaa napaasi
minuutin ajan.
8. Rauhoita itsesi viimeiseksi illalla miettimällä kiitollisuuden aiheitasi ja tuntemalla ne
sydämessä asti laittamalla kädet sydämesi päälle hengittäen samalla suoraan
sydämeen. Tiede todistaa, että sydämestä lähtee enemmän hermoyhteyksiä
aivoihin kuin aivoista sydämeen. Mitä se sitten kertoo, sydämellä on meille
enemmän asiaa kuin mielellä. Sydämestä löytyy vastaukset ja turva.
9. Minun mielestäni isoin ja dramaattisin asia tiedostettavaksi on se, että vaikka
loisimme kuinka paljon sisäistä turvallisuuden tunnetta kehotietoisilla harjoituksilla,
ja puhuisimme suumme kuivaksi eri auttajien kanssa, oleellisinta on kuitenkin se,
onko ympäristömme, eli kotimme, turvallinen paikka. Jos kotona joutuu tuntemaan
jatkuvasti itsensä turvattomaksi, uhatuksi, soimatuksi tai hylätyksi, ei paranemiselle
ja eheytymiselle ole tilaa. Tämän tiedostaminen voi johtaa väistämättömiin ja
tuskallisilta tuntuviin muutoksiin ja luopumisiin. Etene omassa tahdissasi ja hae
apua, jos et kykene muutoksiin yksin.
10. Älä laita itseäsi liian koville. Turvaton viettää ison ajan päivästään ylikierroksilla
hätäillen tai täysin lamaantuneena ja toimintakyvyttömänä. Etsi kultaista keskitietä
ja TYYDY tyytyväisenä vähempään. Älä myöskään pakota itseäsi kokemaan liian
paljon liian suuria tunteita tai kipeitä muistoja kerrallaan. Vauvan askelin, pienissä
annoksissa tuo paremmat tulokset kuin uudelleen traumatisoiva rikki repivä
”paranemisprosessi”.
oleellisinta on kuitenkin se,onko ympäristömme, eli kotimme, turvallinen paikka. Jos kotona joutuu tuntemaan jatkuvasti itsensä turvattomaksi, uhatuksi, soimatuksi tai hylätyksi, ei paranemiselle ja eheytymiselle ole tilaa.
Jos amerikkalaisesta valkoisesta keskiluokasta, joiden keskuudessa alussa mainittu
tutkimus tehtiin, yli 60%:ia tutkittavista oli kokenut lapsuuden haitallisia kokemuksia, niin
voisi kuvitella lukeman olevan ainakin samaa luokkaa Suomessa. Siksi olisikin
yhteiskunnallisesti tärkeää levittää tätä traumatietoisuutta päättävien, hoitavien ja
kouluttavien tahojen keskuudessa, jotta hoitamattomien traumojen kanssa kamppailevat
saisivat tarvitsemaansa apua ja koko yhteiskunnalla olisi mahdollisuus uudenlaiseen
kukoistukseen.

Trauman hoitaminen vaatii ymmärrystä ihmisestä hyvin kokonaisvaltaisena olentona.
Traumasta kärsivä tarvitsee aina turvallista ja hyväksyvää kohtaamista ja usein
henkilökohtaista, pidempiaikaista ja luottamuksellista tukea. Suomalaisessa nyky-
yhteiskunnassa vallitsee ankara kilpailemisen ja kilpailuttamisen ilmapiiri. Eriarvoisuus ja
kansan kahtiajakautuminen kiihtyy. Iso osa ihmisistä kamppailee jo jaksamisensa rajoilla
jatkuvassa stressitilassa yrittäen pitää yllä yleisesti hyväksyttävää hyvän ja työteliään ihmisen mainetta, ja paikkaansa hyvien veronmaksajan leirissä. Ongelma on vaan se, ettei
kamelin selkä kestä loputtomiin. Alamme olla pisteessä, jolloin suunnan on muututtava.
Yhä suurempi kansan osa on murtumassa. Siihen ei ole kilpailu, kiristäminen,
uhkavaatimukset ja yt:t ole toimiva lääke. Kysymys kuuluukin, millä me palautamme
yhteiskunnallisella tasolla turvallisuuden tunteen ihmisten elämään ja sydämiin?
Alamme olla pisteessä, jolloin suunnan on muututtava. Yhä suurempi kansan osa on murtumassa. Siihen ei ole kilpailu, kiristäminen, uhkavaatimukset ja yt:t ole toimiva lääke. Kysymys kuuluukin, millä me palautamme yhteiskunnallisella tasolla turvallisuuden tunteen ihmisten elämään ja sydämiin?
Lohduttavaa on, että traumatietoisuuden levittämisseksi tehdään koko ajan paljon hyvää
työtä. Kannattaa kurkata facebookissa traumainformoitu sote ja ope, sekä disso ry:n
nettisivut.
Jos ACE tutkimus taas kiinnostaa ja haluat selvittää oman ACE pistemääräsi, niin tässä
yksi sivusto, josta löytyy testi ja paljon tietoutta aiheesta. https://www.acesconnection.com/blog/got-your-ace-resilience-scores